Joni Saastamoinen

Millä kurssilla tai missä treeneissä pääsääntöisesti harjoittelet?
Treenaan pääasiassa wodeilla ja välillä teen omia treenijaksoja.

Kauanko olet harjoitellut?
Aloitin FrossFitin 3 vuotta sitten.

Ikä? 31

Mikä on CrossFit Jyväskylän treeneissä parasta?
CrossFit treeneissä parasta ehdottomasti on yhdessä tekeminen. Porukassa tehdessä saa itsestä aina enemmän irti ja samalla tutustuu uusiin ihmisiin.

Mikä on paras saavutuksesi tänä vuonna?
Parasta saavutusta on vaikea eritellä. Olen saanut kehitettyä tasaisesti eri osa-alueita ja positiivinen vire on säilynyt treeneissä koko vuoden.

Miten CrossFit on vaikuttanut elämääsi?
CrossFit on vaikuttanut elämään monella tavalla. Itselle ehkä suurin on kuitenkin henkisellä puolella. Oli miten stressaava tai huono päivä tahansa alla, kun heitän treenikassin kaappiin ja siirryn salin puolelle niin kaikki unohtuu. Salilta lähdettyä on aina hyvä olo ja alkupäivän haasteet ovat unohtuneet mielestä.

Kenelle suosittelisit CrossFit treenejä?
Suosittelen CrossFittiä kaikille. Oli lähtötaso mikä hyvänsä, niin pääset kyllä mukaan ja huomaat nopeasti miten kehityt.

Miksi teit lifetime member hakemuksen?
Olen treenannut monella salilla ikäni aikana. En ole missään viihtynyt yhtä hyvin. Miksi siis vaihtaisin enää salia? Markus panostaa saliin ja treenaajiin viihtyvyyteen ihan eri tavalla, kuin monet muut. Salilla tunnelma on rento ja kaikki asiat on aina sovittavissa.

Mikä on inhokki liike / karmivin wodi?
Inhokki liike on bar muscleup. WODit jossa sitä taitoa tarvitaan on itselle vaikeampia. Kyllä se sieltä vielä tulee, niin on kaikki muutkin tullut.

Suoritus josta olet ylpeä?
En nyt juuri mistään suorituksesta ole ylpeä. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen, niin parempi olla riemuitsematta liikaa Lepoviikkoja olen oppinut pitämään ja siitä voi vähän olla ylpeä. Ollut haastavaa aiemmin.

Entä lempiliike / wod?
Lempiliike on handstand walk. Olen sen oppinut Thaimaan hiekkarannoilla ja siitä tulee hyviä muistuja aina mieleen. Lempi WODi on pitkä, jossa on paljon erillaisia liikkeitä.

Mikä on mieleenpainuvin kokemus?
Mieleenpainuvimpia tilanteita on aina, kun huomaa oppineensa jotain uutta. Ja pikkujoulut tietty

Tavoite?
Tavoitteena on kehittyä joka vuosi. Katsoo sitten mihin se riittää. Maratonin olen luvannut itselleni juosta 10 vuoden välein.

Terveiset CrossFit harrastusta miettivälle?
CrossFit harrastusta mietiskeleville voisin sanoa, että kannattaa ehdottomasti tulla kokeilemaan.

Minkälainen on unelma treeniviikkosi?
Unelmien treeniviikko on tietenkin jossain etelän lämmössä crossfitin ja hyvän ruuan parissa.

Jatka lausetta:
CrossFit Jyväskylän ilmapiiri on hyvä.
Treenikaverit on ystävällisiä ja kannustavia.
Valmentajat ovat mukavia ja työnsä hyvin osaavia.
Haluaisin oppia hyvästä kehonhuollosta lisää.