Mikon, 31, elämä muuttui CrossFitin aloittamisen myötä. Jatkuva väsymys, niskakivut, heikkolaatuinen ravinto sekä sokerihumala vaihtuivat aamulenkkeihin, painojen kolisteluun sekä prosessoimattomaan ruokaan – ja samalla paino putosi lähes 30kg.

Yrittäjänä toimiva Mikko Räsänen on aina ollut liikunnallinen ja harrastanut urheilua kuntosaliharjoittelusta keihäänheittoon ja perhokalastukseen. Yrityksen perustamisen jälkeen kiireinen elämänrytmi oli raivannut tietä liikunnalta ja terveelliseltä syömiseltä.

Valmistautuessaan perhokalastuksen MM-kisoihin Mikko pohti tiimikaverinsa kanssa, miten pääsisi parhaaseen fyysiseen kuntoon kisoja ajatellen. Perhokalastus on fyysisesti ja psyykkisesti kuormittava laji, jossa kahlataan koskessa ja kovassa virrassa useita tunteja. Samalla tulisi pystyä tekemään taktisesti fiksuja ratkaisuja. Tiimikaverin ehdotuksesta Mikko kävi tammikuussa 2018 tutustumassa CrossFit Jyväskylän bootcamp-tunnilla. ”Laji vei heti mukanaan, vaikka kunto tuntui olevan aivan nollissa ja vielä päivien jälkeen koko kroppaan sattui”, hän kertoo. Tutustumistreenin jälkeen Mikko ilmoittautui CrossFit Jyväskylän Onramp-kurssille ja päätti sillä hetkellä, että entinen elämä on tullut tiensä päähän.

Mikko painoi 118kg aloittaessaan CrossFitin. Olo oli raskas, tyytymätön ja väsynyt. ”Söin yksinkertaisesti liikaa ja liian epäsäännöllisesti sekä liikuin liian vähän”, Mikko kertoo. Ensimmäiset kilot putosivat suhteellisen helposti pienillä muutoksilla. Mikko korvasi pitkälle prosessoidun ravinnon laadukkaalla perusruualla ja kasviksilla sekä alkoi syödä säännöllisesti viidesti päivässä
energiansaantiaan tarkkaillen. ”Ei siihen vaadittu mitään taikatemppuja. Olin aikaisemminkin pudottanut painoani ja kokeillut esimerkiksi ketoosidieettiä, mutta silloin suurin virheeni oli liian nopea tahti ja jyrkät muutokset, joita en pystynyt ylläpitämään.” Mikko korostaakin, että yleisin virhe painonpudotuksessa on malttamattomuus ja kyvyttömyys ajatella  pitkäjänteisesti.

Painonpudotuksen alkutaipaleella kysyttiin kovaa päätä ja itsekuria. ”Kehoni oli niin tottunut heikkolaatuiseen ravintoon, että se tappeli vastaan ihan tosissaan”, Mikko kertoo. Myöhemmin muutoksesta tuli rutiininomaista, eikä painonpudotus vaatinut spartalaista itsekuria tai suuria uhrauksia. Lisäksi Mikon ote projektiin oli sopivan rento. ”Minusta syömisestä ei tule tehdä liian isoa numeroa”, hän sanoo.

Nykyään Mikko painaa 89kg ja hänen rasvaprosenttinsa on hieman alle 8 %. Olo on jatkuvasti pirteä ja energinen, eikä entiseen ole paluuta. Hän rytmittää ruokavaliossaan päivän suurimmat hiilihydraattiannokset harjoittelun ympärille, ja illalla syö rasva- ja proteiinipainotteisemmin. Mikko harjoittelee noin 5 kertaa viikossa, enimmäkseen WOD- ja Muscle & Power -tunneilla. Lisäksi kevyet peruskuntolenkit kahdesti viikossa kuuluvat ohjelmaan, lepopäiviä unohtamatta.

Mikon sanoin CrossFit-harjoittelussa koukuttaa vaihtelevuus. ”Kun lopulta uskaltauduin peruskurssille, tajusin, miten monipuolinen laji on verrattuna esimerkiksi tavalliseen, monotoniseen kuntosaliharjoitteluun. CrossFitissä yhdellä tunnilla pääsee samanaikaisesti kehittämään sekä voimaa, että kestävyyttä.” Lisäksi lajin sosiaalinen puoli viehätti. ”Olen saanut CrossFit Jyväskylässä käydessä paljon uusia kavereita, joiden kanssa leikkimielinen kilpailu motivoi yhä kovempiin suorituksiin. Lisäksi ilmapiiri ja ohjaajat ovat huippuja.”

CrossFit-harjoittelussa Mikon on yllättänyt se, kuinka paljon kehosta saa irti senkin jälkeen, kun tuntuu, ettei enää jaksa – ja kuinka paljon kapasiteettia jokaisella on kehittyä parhaaksi versioksi itsestään. Viimeisin mieleen painunut tärkeä kokemus CrossFitin suhteen liittyy valtavaa suhteellista voimaa, taitoa ja kehonhallintaa vaativiin muscle up -liikkeisiin. ”OnRampia aloittaessa en pystynyt käsittämään, miten joku pystyy siihen. Liike vaikutti mahdottomalta, itse kun sain juuri ja juuri väkisin yhden leuanvedon.” Nyt mies heilauttaa itsensä kevyesti niin renkaiden, kuin tangonkin päälle, ja tiukkoja leuanvetoja menee jo lähemmäs 25 kappaletta.

Miten Mikko sitten aikoo jatkaa tästä eteenpäin? ”Minut varmasti tullaan näkemään leikkimielisissä höntsäkilpailuissa. Lisäksi aion jatkaa wodeilla käymistä ja luultavasti yhdistää niihin vielä omia voima- ja taitotreenejä.” Elämäntapamuutosta harkitsevaa hän neuvoo malttamaan – painonpudotuksessa ja kunnonkohotuksessa ei ole oikotietä, ja nopeat tulokset harvoin ovat pysyviä. Lopuksi hän vielä toteaa, että tärkeintä on uskoa itseensä ja omaan projektiinsa. Motivaation ylläpidossa Mikko ei ole kokenut haasteita alkuvaiheen takkujen jälkeen, ja siinä CrossFitillä on suuri merkitys. ”CrossFit Jyväskylässä on niin kiva käydä, että treenejä pelkästään odottaa.”