CrossFit Jyväskylä Areenalla järjestetään soutuworkshop 18.3.2017 klo 14-16.

Soutuworkshopissa on tarkoitus käydä mahdollisimman tehokkaan ja samalla turvallisen soututekniikan perusteet läpi. Tavoitteena on sekä lyhyen esitelmän että käytännön harjoitteiden avulla pureutua soututekniikan ydinkohtiin ja erityisesti lähestyä soutua CrossFitin kannalta. Tämä tarkoittaa sitä, että  tekniikan puolelta käydään läpi erityisesti CrossFittaajille tyypillisiä teknisiä ongelmia, mutta samalla annetaan myös ideoita siihen miten soutulaitetta voisi parhaiten hyödyntää CrossFit-harjoittelussa.

Itse tunti on painottuu ennen kaikkea tekniikan parantamiseen, joskin harjoituksessa on myös osio, jossa saa varmasti hien päälle. Tavoitteena on tunnin aikana, että osallistujille muodostuisi selkeä kuva soututekniikasta ja heidän henkilökohtaisista kehityskohteistaan. Tavoitteena ei siis ole, että kaikki ovat tunnin jälkeen täydellisiä soutajia, vaan annan työkaluja kehittää omaa soutusuoritusta eteenpäin. Näihin työkaluihin kuuluu teknisen käsityksen ja harjoitteiden lisäksi myös jonkinlainen ajatus soutuharjoittelun ohjelmoinnista muun CrossFit-harjoittelun yhteyteen.

Soutuworkshopin hinta CrossFit Jyväskylän asiakkaille 10€, muille 20€. Mukaan mahtuu 14 osallistujaa, ilmoittaudu sähköpostilla [email protected].

Workshopin tulee pitämään Elias Lehtonen, 3. vuoden opiskelija Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä, pääaineena liikuntabiologia (liikuntafysiologia). Elias kilpailee soudussa kansallisella tasolla, viime vuonna saavutuksia mm. SM-pronssia miesten neljän hengen joukkuveneeestä sekä SM-hopeaa sisäsoudun joukkuekilpailusta. Tavoitteena on kansainvälinen taso. Henkilökohtaisia valmennettavia on reilu kymmenen ja esimerkiksi tammikuussa järjestetyissä sisäsoudun SM-kisoissa valmennettavat voittivat yhteensä 12 SM-mitalia.